Hyvästi Yhdistynyt kuningaskunta

Juhannuksen alla Iso-Britanniassa kansanäänestys päättyi EU:sta eroa hakeneiden voittoon. Tulos ei lopulta ollut kovin yllättävä. Eihän Iso-Britannia koskaan ole ollut täysin voimin mukana EU:ssa.
Aikanaan viisikymmentä luvun puolivälissä kun neuvoteltiin Euroopan talousyhteisön perustamisesta, Iso-Britannia oli kutsuttuna mukaan. Heidän neuvottelijansa kuitenkin vetäytyi kesken neuvottelujen ja raportoi Lontooseen, ettei tästä kuitenkaan mitään synny. Hän oli väärässä. Euroopan talousyhteisö syntyi ja siitä alkoi hyvin nopeasti tulla taloudellista hyötyä kuudelle perustajamaalle (Ranska, Saksa, Italia ja Benelux-maat). Niinpä Lontoossakin havahduttiin nopeasti uuteen tilanteeseen ja haluttiin mukaan jo 60-luvun alussa. Tällöin Ranskan Presidentti De Gaulle kuitenkin esti Iso-Britannian jäsenyyden ja se toteutuikin vasta 1973. Nykytilanteessa voi ehkä jopa väittää, että De Gaulle oli oikeassa. Briteistä ei ollut kuin harmia ja koko mukana olonsa aikana he ovat vain hakeneet erioikeuksia ja poikkeuksia yhteisistä säännöistä itselleen milloin milläkin verukkeella.

Äänestyksen lopputuloksen taustalla on edelleen ällistyttävän voimakkaana vallitseva harhakuva siitä, että Iso-Britannia on edelleen iso maailmanvalta. Näin siitä huolimatta, että brittiläinen imperiumi on hajonnut jo vuosikymmeniä sitten. EU:sta eroa vaatineilla olikin täysin ylioptimistiset käsitykset siitä, kuinka esimerkiksi erosta aiheutuvat kielteiset taloudelliset vaikutukset koskisivat Iso-Britanniaa. Vanhan imperialistisen ja koloniaalisen ajattelun mukaisesti kuviteltiin, että lähinnä muu maailma tulisi kärsimään Iso-Britannian erosta, kun sen sijaan kotiin tulisi vain positiivisia seuraamuksia. Kuitenkin lopulta Iso-Britannian osuus maailman taloudesta on suhteellisen vähäinen.

Samalla tavoin on väärin arvioitu eron poliittisia vaikutuksia. Yksi EU:sta lähtöä vaatineiden nokkamiehistä julisti kansanäänestyksen tuloksen merkitsevän uutta Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspäivää. Kuitenkin todennäköisempää on, että tämä merkitsee pikemminkin nykymuotoisen Yhdistyneen kuningaskunnan loppua. Skotlannissa ovat jo voimistuneet vaatimukset uuden kansanäänestyksen järjestämisestä itsenäisyydestä . Myös Pohjois- Irlannissa äänet alueen liittämisestä Irlantiin ovat uudelleen voimistuneet. Molemmissa selvä enemmistö kannatti EU:ssa pysymistä.
Tämän lisäksi molemmissa Ison-Britannian pääpuolueista on käynnissä sisäinen johtajuuskriisi ja puhutaan maan mahdollisesta ajautumisesta ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.

Taloustieteilijä Sixten Korkman ytimekkäästi tiivisti kansanäänestyksen tuloksen toteamalla, että britit ovat pahasti ampuneet itseään omaan jalkaan. Samalla hän totesi, että kun muualla havaitaan äänestyksen aiheuttamat kielteiset seuraamukset, pyrkimykset vastaavien kansanäänestysten järjestämiseen tulevat vaimenemaan. Alkuhuumassa tietysti erilaiset ääriryhmittymät ovat jo uhonneet ja vaatineet kansanäänestyksiä muuallakin, mutta ne voi laskea yritykseksi halpojen poliittisten pisteiden keruuseen.

EU:n kannalta oleellista on nyt viileästi keskittyä tulevaisuuteen ilman Yhdistynyttä kuningaskuntaa jäsenenä. Ero tulisi hoitaa mahdollisimman nopeasti, jotta vältetään turhat pitkäaikaiset spekulaatiot erojärjestelyistä. On myös selvää, että mitään erityiskohtelua Iso-Britannialle ei pidä suoda.
Ero on ero.

Kommentointi on suljettu.

css.php