Kaksoiskansalaisuus – ei uhka vaan mahdollisuus

Suomessa vellova keskustelu kaksoiskansalaisuudesta on osittain saanut jo hysteerisiä piirteitä. Suurelle osalle keskustelijoita koko kysymys näkyy jälleen kerran vain Venäjä perspektiivistä ja nykyisin muodissa olevien uhkakuvien voimistajana. Suomalaiselle keskustelulle tyypillisesti esille pyritään tuomaan vain kielteisiä, useimmiten kovin heikosti perusteltuja näkökohtia. Kaksoiskansalaisuuden mukanaan tuomista hyödyistä, sekä yksilön kannalta että Suomen kannalta, sen sijaan ei paljoa puhuta.

Keskustelua on parhaansa mukaan hämmentänyt perussuomalainen puolustusministeri Niinistö, jolle näyttää olevan kovin vaikeata myöntää, että hänen johtamansa hallinnonala on useiden raporttien mukaan toiminut voimassa olevien lakien vastaisesti rajoittamalla kaksoiskansalaisten pääsyä koulutukseen tai töihin. Pahimmillaan puolustusministeri Niinistö sortui trumppimaisiin ylilyönteihin väittäen yleisradion levittävän valeuutisia.

Itse olen eri yhteyksissä tuntenut monia kaksoiskansalaisia (jopa kolmoiskansalaisia) ja myös kokenut kuinka he tuovat mukanaan uusia näkemyksiä, tietoja ja taitoja. Suomessa vain on perinteisesti oltu hyvin huonoja hyödyntämään näitä ominaisuuksia, kuten on nähty myös maahanmuuttajien ja pakolaistenkin kohdalla.

Läheskään kaikki kaksoiskansalaiset eivät itse ole edes hakeneet toista kansalaisuutta vaan se tulee nykyaikana hyvin usein kansainvälistyneiden perhesuhteiden kautta. Minun kuusi lastenlastani ovat kaikki kaksoiskansalaisia. Joku voisi väittää, että sen vuoksi olen jäävi puhumaan asiasta. Omasta puolestani katson, että se antaa minulle asiaan enemmän taustaa ja näkökulmaa.

Kaksoiskansalaisuuden sotkeminen kategorisesti uhkakuviin on samanlaista politiikkaa kuin presidentti Trumpin rajoitukset maahantulolle Yhdysvaltoihin. Siellä oikeus onkin kyseenalaistanut asetetut rajoitukset perustellen sitä sillä, että hallinto ei ole pystynyt perustelemaan miten rajoitukset liittyvät väitettyihin turvallisuusuhkiin.

On kovin sinisilmäistä, naivia, kuvitella, että turvallisuusuhat pääsääntöisesti liittyisivät kaksoiskansalaisuuteen. Oleellista on määritellä mitkä tehtävät valtionhallinnossa vaativat tarkemman turvatarkastuksen kaikilta kyseisiin tehtäviin hakevilta henkilöiltä, olivat he sitten suomalaisia tai vaikka Yhdysvaltojen, Venäjän tai Kiinan kaksoiskansalaisia, tai jotain muuta kansalaisuutta. Mahdollisia kansalaisuutta tärkeämpiä kriittisiä tekijöitä ovat taloudelliset sidonnaisuudet, elämäntavat, ääriryhmiiin kuuluminen jne. Ns. lojaliteettiongelma ei synny vain passista, sen ovat kaikenlaiset johanbäckmanit selvästi osoittaneet.

Turvatarkastukset tulee myös uusia säännönmukaisesti, koska henkilöiden elämäntilanne voi muuttua. Minut on tarkastettu työelämäni aikana useampaan kertaan eri tehtäviin. Uskon siihen, että Suomessa nämä tarkastukset suojelupoliisin toimesta voidaan kyllä hoitaa hyvin ja asianmukaisesti.

Eduskunnan tehtävänä on laatia lainsäädäntöä jolla tarkennetaan ja nykyaikaistetaan määritelmät viroista ja tehtävistä joihin vaaditaan tarkempi turvatarkastus. Kategorista kaksoiskansalaisten virkakieltoa ei tarvita. Puheet siitä, että tuhansia tehtäviä esimerkiksi puolustusvoimissa pitäisi sulkea pois kaksoiskansalaisilta ovat liiottelua.

Valtionhallinnon sisäisiä turvallisuusuhkiin liittyvää koulutusta ja valvontamenetelmiä on syytä kehittää. Sen osoittavat nyt esille tulleet tapaukset puolustusvoimissa sekä aiemmin julkisuuteen tulleet tapaukset poliisihallinnossa. Niiden pitäisi myös toimia varoittavana esimerkkinä niille, jotka ajavat hyvin laajoja massatiedusteluvaltuuksia eri viranomaisille joidenkin ulkomaisten esimerkkien innoittamina. Käytettävissä olevat voimavarat on keskitettävä oleelliseen riittävän parlamentaarisen valvonnan alla siten, että kansalaisten oikeudet turvataan. Tiedustelussakin pätee se, että ratkaisevaa ei ole määrä vaan laatu.

Kommentointi on suljettu.

css.php