Ilkka Uusitalo

avatar
Kuvaus:

Kirjoittajana Ilkka Uusitalo:
  • Niinistön taitava veto

    Presidentti Niinistön tekemä ilmoitus siitä, että hän on valmis jatkokaudelle kannatusyhdistyksen tuella ja ehdokkaana, ei siis Kokoomuksen ehdokkaana, osoitti hänen ja hänen taustajoukkojensa hyvää poliittista pelisilmää. Ilmoitusta seuranneet reaktiot ovat osoittaneet kuinka Niinistö pääsi yllättä

  • Trump haukkui väärää puuta

    Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on parhaillaan ensimmäisellä virallisella ulkomaan vierailukiertueellaan. Hän aloitti sen Lähi-idästä ja Saudi Arabiasta. Valinta on mielenkiintoinen koska hän on aiemmin ollut hyvin islam kriittinen. Nyt hän kuitenkin halusi esiintyä valtiomiehenä ja rauhanr

  • Perussuomalaisten takinkääntö

    Vappua edeltävällä viikolla nähtiin eduskunnassa yksi viime aikojen näyttävimmistä takinkäännöistä, kun perussuomalaiset talousvaliokunnassa hyväksyivät osakkeiden hallintarekisteriä koskevan lakiesityksen. Näyttää siltä, että puolue on todella tullut ”miehen ikään” ja sen mukaisesti käy

  • Ranskan vaalit

    Ei tullut jytkyä populisteille Ranskan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella kuten monet olivat odottaneet – tai pelänneet. Äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman ehdokas Marine Le Pen sai enemmän ääniä kuin edellisissä vaaleissa, ja pääsi toiselle kierrokselle, kuten aiemmin isänsä v

  • Eriarvoisia kuolemia

    Syyriassa toissapäivänä itsemurhapommittaja iski linja-auto saattueeseen, jossa oli noin 5000 kapinallisten piirittämistä kaupungeista evakuoituja matkalla hallituksen hallussa pitämään Aleppoon. Evakuointi oli osa Syyrian hallituksen ja kapinallisten sopimaa evakuointiohjelmaa. Iskussa kuoli arvioi

  • Epäilyttävä suurmoskeija hanke

    Helsingissä on jo parin vuoden ajan ajettu suurmoskeijan rakentamista. Alunperin hanketta ajavat tahot väittivät sen tulevan palvelemaan kaikkia muslimeja, olivat he sitten sunneja tai shioja. Hankkeen markkinoimiseksi siitä pyrittiin luomaan kuvaa eräänlaisesta ekumeenisesta keskuksesta, joka poist

  • Trump viestittää

    Viime yönä presidentti Trump käytti huomattavasti järeämpiä viestintäkeinoja tavanomaisten tviittausten sijasta. Viidenkymmenen yhdeksän Tomahawk risteilyohjuksen isku Syyrian ilmavoimien Shayratin lentotukikohtaan oli tarkoitettu viestiksi moneen eri suuntaan, ei ainoastaan Syyrian hallinnolle. Pre

  • Äänestäminen on oikeus; käytä sitä

    Kunnallisvaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 9 huhtikuuta. Laki yleisestä ja yhtäläisestä vaalioikeudesta kunnallisvaaleissa tuli voimaan sata vuotta sitten 1917. Satavuotisjuhlien kunniaksi toivottavasti mahdollisimman monet äänestäjät käyttävät oikeuttaan ja osallistuvat. Vain osalli

  • Kellokapina

    Olemme taas pari päivää saaneet nauttia kesäajasta kun kelloja siirrettiin sunnuntaina tunti eteenpäin. Siitä huolimatta, että enenevässä määrin kokemus ja asiantuntijat kyseenalaistavat kellojen siirtelystä väitetyt hyödyt, käytäntöä on jatkettu. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että kansalaiset a

  • EU 60v.

    Lauantaina Roomassa 27 EU-maan johtajat juhlivat Euroopan Unionin 60-vuotista taivalta sitten Rooman sopimuksen allekirjoittamisen. Tuolloin perustettiin Euroopan talousyhteisö, joka merkitsi yhteismarkkinoiden alkamista. Alkusanat EU:n synnylle oli kyllä jo lausuttu 9 toukokuuta 1950, jolloin sillo

css.php