NATO-Haglundin viimeinen veto

Puolustusministeri Haglund ehti vielä ennen vaaleja vahvistamaan kuvaansa keinoja kaihtamattomana NATO intoilijasta allekirjoittamalla pohjoismaiden puolustusministereiden yhteisen kirjoituksen ilman että sen sisällöstä olisi asianmukaisesti keskusteltu maan ulkopoliittisen johdon kanssa. Kirjoitus Lisää

Lakko-oikeutta rajoitettava

Jäänmurtajalakon päättymiseen liittyneet tapahtumat ja käsittämättömät tukilakkouhkaukset ovat jälleen kerran osoittaneet, että suomalainen ammattiyhdistysliike – Merimiesunioni erityisenä esimerkkinä – on totaalisesti vieraantunut nykypäivästä. Tärkeimmäksi on tullut uhottelu pienten av Lisää

Surkeaa Sibelius teatteria

Kävimme katsomassa Hämeenlinnan teatterissa Sibeliuksen juhlavuoteen kuuluvan teatteriesityksen Sibelius – kohtalonyhteydet. Todella suuri pettymys. Heti on sanottava, että kyse ei ollut näyttelijöistä – varsinkin Ilkka Heiskanen Sibeliuksena veti roolinsa lävitse kunnialla. Ongelma oli Lisää

Je suis Charlie

Olin sattumalta Brysselissä Ranskan kaappausdraamojen ja Belgian terrorismin vastaisten operaatioiden aikana. Ranskan tapahtumia voi seurata eri TV-kanavilta tauotta suorana lähetyksenä sen jälkeen kun terroristit olivat hyökänneet Charlie Hebdon toimitukseen. Suoraa lähetystä eivät lähettäneet vain Lisää

Suomi voitti – hyvä Suomi

Eduskunta hyväksyi tänään tasa-arvoisen avioliittolain säätämisen kansalaisaloitteen pohjalta. Päätös on historiallinen, koska ensimmäistä kertaa kansalaisaloite on saanut eduskunnan enemmistön taakseen ja johtanut selkeään ratkaisuun. Pitkään odotettu päätös varmisti sen, että Suomi on nyt samassa Lisää

Kokoomuksen orpo olo

Kokoomuksen kannatus on laskenut hymypoika Alexander Stubbin puheenjohtajaksi valinnan jälkeen kuin lehmän häntä. Kaiken lisäksi enemmistö pitää kokoomusta ylimielisenä. Hymyily ja jatkuva hymistely ja ylioptimistisuus ei olekaan purrut kansaan. Vaikka myöntäisi Stubbin saaneen perinnöksi Kataiselta Lisää

Ruotsin ei Natolle ja kyllä Palestiinalle

Uusi Ruotsin hallitus teki kaksi periaatteellisesti merkittävää linjaratkaisua hallitusohjelmassaan. Selkeästi sanottiin ei Nato-jäsenyydelle ja vastaavasti kyllä Palestiinan valtion tunnustamiselle. Suomessa nämä molemmat linjaukset ovat herättäneet hieman hämmentyneitä reaktioita. Kun aikaisemmin Lisää

Avoimia kysymyksiä Hämeenlinnan kaupungin johdolle ja valtuustoryhmille

Helsingin Sanomien laaja ja perusteellinen artikkeli Sunny Car Centerin ihmeellisistä vaiheista ja taustoista sunnuntaina 26.10. ja Ylen MOT ohjelma 27.10 antavat vieläkin käsittämättömämmän kuvan Hämeenlinnan kaupungin päättäjien lapsenuskosta satuihin kuin olisi voinut kuvitella. Samalla ne jättiv Lisää

Sunny Car Center vielä kerran

Tämän illan tv-keskustelu Sunny Car Centeristä oli tuskaista katsottavaa ja kuunneltavaa. Tällä kertaa kerrottiin että rahoja tontin ostoon haetaankin nyt USAn keskilännestä. Sambia on nyt unohdettu. Apulaiskaupunginjohtaja Isosuo oli epämääräinen eikä selkeästi sanonut että Sunny Car Centerin taru Lisää

Vihreiden lähtöloitsut

Odotetusti vihreät lähtivät hallituksesta kun hallitus äänesti Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisen puolesta. Sinänsä ei mitään vikaa siinä, että vihreät ydinvoimaa vastustavana puolueena tässä tilanteessa lähtevät hallituksesta. Kuitenkaan vihreiden linja ei ole tässä suhteessa aina ollut täysin k Lisää
css.php